Hevosen lastaus ja kuljetus, part. 1.

Päätin herätellä vanhaa blogia eloon, ja kirjoittaa yhdestä lempiaiheistani, hevosen lastauksesta. Pahoittelen kuitenkin jo tässä vaiheessa lievää lukihäiriötäni, joka saattaa aiheuttaa lukijoissa primitiiviraivareita jo ennen ensimmäisen osion loppua.

Viimeaikoina minua on useasti pyydetty auttamaan erilaisten ongelmalastattavien kanssa, ja olenkin päässyt työskentelemään toinen toistaan kiinnostavampien hevosten parissa. Aivan liian usein joudun miettimään, että miten nämä hevoset on ennen saatu traileriin turvallisesti, kalustoa ja ihmisiä rikkomatta?

Yleensä kun hevosten kanssa lähdetään liikenteeseen, on määränpäänä kilpailut tai valmennus, jossa hevoselta odotetaan rentoa ja optimaalista suoritusta. Miten tämä voi olla edes teoriassa mahdollista,  jos 3-4 tuntia ennen suoritusta hevonen ahdistetaan äärimmilleen, sekä väkivalloin ja voimalla ahdistetaan pieneen tilaan seisomaan, mahdollisesti liian lujaa ajavan kuskin tärisevään traileriin?
Miksi ollaan valmiita maksamaan satoja euroja valmennuksista ja kilpailuista, varusteista, sekä kaikesta muusta, mutta se lastauksen opettelu ja hevoselle opettaminen on täysin ylitsepääsemättömän vaikeaa ahtaa siihen aikatauluun? Trailerin päivävuokrat liikkuvat yleensä n. 30e ympärillä, saman verran maksaa yksi kisamaksu. Onko se liinoilla ja pakottamalla lastaus oikeasti jo nykypäivänä niin normi, että siihen ei tahdota puuttua, tai edes koeta aiheelliseksi pysähtyä ja miettiä, että hetkinen, pitäisikö jotain muuttaa?

Tapoja opettaa lastaus on yhtä monia kun hevosiakin. Hevoset ovat kaikki erilaisia, eikä yhtä normia voi siis tässäkään asiassa olla. Tärkeimpänä kuitenkin pidän sitä, että hevonen toimii maastakäsin moitteettomasti, ja kunnioittaa ihmisen omaa tilaa, sekä osaa liikkua takaa eteenpäin. Itse käytän lähes aina maastakäsin työskennellessäni raippaa apuna, joka herättää monissakin ihmisissä voimakasta vastarintaa. Raippa ei kuitenkaan missään nimessä ole minulle pelkästään rangaistusväline, vaan yksinkertaisesti käteni jatke. En millään yletä koskettamaan hevosta käsilläni niihin paikkoihin mihin kullakin hetkellä paine pitää aiheuttaa, jonka takia pitkä kouluraippa on usein korvaamaton apu. Kun haluan hevosen liikkuvan reippaammin eteenpäin, viestitän vain raipalla takaosalle samalla kun käteni ja katseeni näyttää eteenpäin. Samoin kun lähetän hevosen esimerkiksi autoon, voin hieman kosketuksella rohkaista takaa. Turvallisen raipankäytön edellytys kuitenkin on, että hevosen ei tulisi pelätä raippaa yhtään enempää kun ihmisen kättä.

90% lastausongelmista ratkeaa kuitenkin jo kaukana trailerista. Kun hevonen kunnioittaa minua tarpeeksi kuitenkaan pelkäämättä minua, liikkuu hevonen minne minä sen tahdon, eikä tule sieltä pois minun ylitseni. Kun minä olen hevoselle selkeästi lauman auktoriteetti ja johtaja, pitäisi hevosen luottaa minuun tarpeeksi, vaikka johdattaisin sen takaperin rappusia ylös olohuoneeseemme. Tärkein pointti kuitenkin lastauksessa on se, että minun tulee olla luottamukseni arvoinen. Kun hevonen luottaa minuun tarpeeksi mennäkseen traileriin, on kuskin oltava tämän luottamuksen arvoinen. Suosittelisin jokaiselle hevosenomistajalle/kuskille matkustamista kerran trailerissa, ymmärtääkseen asian hevosen näkökulmasta. Hevonen ei kuitenkaan osaa ennakoida niitä kurveja niinkään hyvin kuin ihminen, ja suurin osa lastausongelmista johtuukin huonoista kokemuksista matkustaessa.

Luottamus on vaikea ansaita, mutta äärimmäisen helppo rikkoa.

Sateisia päiviä ja varsan odottelua..

Kuvassa komeilee Fredrika Nybergin hieno 1v Henninga. Varsa on todella hieno, mutta muutenkin hieman erityislaatuinen. Palaamme siihen myöhemmässä postauksessa ja tulevaisuudessa muutenkin hieman laajemminkin varmasti vielä. ;)

Viime päivät on mennyt ystävän hevosen varsomista odotellessa, sekä ihan perusaskareissa. Grando laiduntaa ja lihoo edelleen maalla, ja toimii lähinnä laitumen omistajan puskaratsuna. Varmasti nauttii ansaitusta kesälomasta. Lauantaina on sitten Stall Lillhammarin avoimet ovet, paikalla myös kirpputori, kaikki tervetuloa katsomaan!

Olin eilen Miian kanssa Henna Kostiaisen koulutunnilla, ja tamma kävi aavistuksen turhan paljon ylikierroksilla. Kehitystä tapahtuu kyllä kokoajan, niin ratsastajassa kuin hevosessakin. Tänään otin tamman liinan päähän juoksutukseen, jota ei kuulemma ole koskaan ennen tuon kanssa harrastettu. Håckan Wahlman on kylläkin ohjasajanut Miian pari krt, josta johtuen olinkin todella positiivisesti yllättynyt tamman käytöksestä ja toimivuudesta. 

Huomenna olisi tarkoitus ylitellä hieman maasta irti nosteltuja puomeja, joita jopa esteiksi voisi uskaltaa kutsua. Jo pelkkä ajatus saa minulla kyllä vatsan kääntymään ympäri.. Viimeisestä oikeasta hyppykerrasta on aikaa jo yli 3-vuotta, jos Grandon kanssa harrastettua "silmät kiinni harjasta kiinni apuaa" esteleikkimistä ei lasketa.. 

Ratsastus, milloin siitä tuli uskonto? Hieman omia ajatuksia vaan suollettuna paperille.

                           (Kuvassa komeilee jo edesmennyt Silwa, Marie Caseliuksen hieno pv tamma)

Näin vasta suhteellisen uransa alkupäässä olevana ratsastajana sekä opettajana(toivottavasti) tulee kokeiltua erilaisia ja erityylisiä valmentajia, poimien sieltä sun täältä niksejä ja täysin erilaisia näkökulmia tekemiseen. On tullut kokeiltua barefootteja, täysin pehmeää LH tyyliä, westerniä, kenttää, esteitä, saksalaista koulukuntaa, ja kaikkea laidasta laitaan. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää kyetä pitämään mieli avoinna ja ottaa vaikutteita myös joskus todella yllättävistä näkökulmista, vaikka ne ei aluksi tuntuisikaan täysin omalta. Jokaisen valmentajan ei tarvitse sopia jokaiselle ratsastajalle, eikä kukaan ole ikinä täysin absoluuttisesti oikeassa. On korvaamattoman tärkeä taito kuitenkin osata ottaa ne toimivat niksit ja jättää toimimattomat omaan arvoonsa, ja soveltaa niitä omaan ratsastukseen ja hevosen päivittäiseen käsittelyyn.

Mielestäni kuitenkin vanha hevosmiestaito pitäisi olla kaiken perusta, mutta harmillisesti tuntuu ettei se välttämättä niin enää ole. Uskon itse vielä nyt paljon parjattuun johtajuusteoriaan hevosten kanssa, ja siihen että hevonen tarvitsee ihmisestä lauman johtajan kyetäkseen toimimaan rennosti ja luottavaisesti ihmisen antamilla ohjeilla. En usko että hevosen kanssa voi olla "kaveri", ja neuvotella ja jutella lopputuloksesta. Perustan näkemykseni hevosten luontaiseen laumakäyttäytymiseen, sekä niin kutsuttuun nokkimisjärjestykseen laumassa. Ihmisen tulee kyetä puhumaan hevosen kieltä, ei pyrkiä opettamaan hevosta puhumaan ihmistä. Miten sitten reilu johtaja toimii laumassa alempiarvoistaan kohtaan? Hyvin yksinkertaisesti; alempi väistää ylempäänsä, ja ylempiarvoinen saa syödä ensin. Johtaja ilmoittaa vaarasta ja ilmoittaa millon on tarpeellista paeta. Reilu johtaja ei kuitenkaan epäreilusti turhaan mätki ja potki alempaansa, vaan pyytää vain väistämään tarpeen tullen. Mielestäni tämä näkemys on äärimmäisen yksinkertainen ja selkeä soveltaa myös päivittäiseen toimintaan hevosten kanssa; minä menen ensin ovista, ruokaan ei kosketa ennen kuin minä olen sen jättänyt, minun yli ei kävellä, ja minulla on oma tila toimia ilman että selässäni on 10 hevosen lauma törkkimässä. 

Sama ratsastuksessa. Vähemmän on enemmän. Mielestäni kaiken pitäisi perustua suoruuteen, tasapainoon, tahtiin ja tempoon, sekä ratsastettavaan tiehen. Kun nämä asiat on kunnossa, voi lähteä jo ratsastamaan. Nykyään tuntuu että hevosilta pyydetään uusien muoti-ilmiöiden ohella kovin monimutkaisia asioita ja ajatuksia ennen kuin perusasiat on hallussa. Kenen etu on saada hevonen siirtämään jalkaa askel kerrallaan ihmisen jalan mukana ennen kuin  hevonen ylipäätänsä väistää ihmistä?  Tai sovellettuna ratsastukseen; miksi pitää ruveta tekemään avo- ja sulkutaivutuksia ennen kuin hevosen saa edes liikkumaan suorana ja tahdikkaana? Onko se temppujen tekeminen kuitenkaan niin hienoa, että perusasioihin ei ole aikaa perehtyä ennen niitä?

Nykyään näkee todella paljon näitä eritavalla ajattelevia ja tekeviä harrastajia ja valmentajia, jotka uskovat niin vahvasti siihen omaan uuteen visioonsa, ettei muulle ajatukselle jää tilaa. Mielestäni jokainen saa harrastaa omalla tasollaan aivan miten tykkää, pääasia on että hevonen voi hyvin, ja mitä ikinä sitten päätätkään tehdä, tee se hyvin. Arvostan itse ihan samalla viivalla todella taitavaa western- ja kouluratsastajaa. Pääajatus näissä on kuitenkin sama, eikö? Saada hevonen toimimaan mahdollisimman kevyillä avuilla yhteistyössä ratsastajan kanssa, ei ratsastajaa vastaan. 

Vaikka kukaan ei ole Jumala, huomaan kuitenkin omissa ajatuksissani suurimmiksi vaikuttajiksi ehdottomasti Cajus Aminoffin, sekä Sini Hagelbergin, keneltä olen myös vuosien varrella oppinut paljon, välillä myös suhteellisen kovalla koululla ;) 

Loppuun vielä mielestäni aivan ihana youtube video. =)

"The moment" + Köyhien Ystävä

Tänään oli taas niitä päiviä kun muistaa miksi jaksaa vuodesta toiseen yrittää oppia. Se fiilis kun hevonen toimii pienimmilläkin avuilla, on täysin kuulolla, ja ylittää itsensä ja oman osaamistasonsa.

Miia aloitti tänään todella väärällä jalalla, kokeili oikein kunnolla kaikki mitä teini-ikäinen tamma voi kokeilla. Peruuteltiin pitkin maneesia ja liiskailtiin jalkaa seinään. Matkassa oli monta tekijää laukaisemassa huonoa käytöstä; kuolainten vaihto, turhan pitkä odotuttaminen karsinassa yksin ennen ratsastamaan lähtöä, sekä yksinolo maneesissa. Noh, oli mikä oli, pakkohan se oli yrittää harjoitella viikonlopun kisoja varten. Epuskon ja alun taistelun jälkeen jouduin kerran komentamaan Miian hieman rajummin eteen, ja hevosen reaktio olikin hyvin yllättävä; aivan kun salamaniskusta tamma oli "naps", ja aivan kun muovailuvahaa työstää ihan miten itse tahtoi pyytää. Miia 5v teki todella hienoja laukannostoja käynnistä, ja päästiin harjoittelemaan sunnuntain rataakin lopuksi. Tuon fiiliksen kun saisi kuljetettua mukana koko kesän yli laatuarvosteluihin asti, ja mielellään tottakai pidemmällekkin.

Kuvissa esiintyy Köyhien Ystävä, hevonen joka on ehdottomasti opettanut minulle eniten koko urani aikana. Köyhis toimii edelleen Cajus Aminoffilla tuntihevosena, niinkuin teki jo niinä aikoina kun minä pääsin hänellä kilpailemaan. Tuntihevosen töiden ohessa ori astuu edelleen, ja sitä kautta minäkin pääsin jo varsin nuorena tutustumaan siitosorin käsittelyyn sekä tammojen astuttamiseen. Niin hienoa herrasmiestä ei helpolla löydä kun Köyhis.

Kilpaurani Köyhiksen kanssa alkoi minun ollessa vasta 13-vuotias. Tuo varmajalkainen ja luotettava mies kuljetti minut kenttäkisoissa suokkien VA luokkiin asti, ja estepuolella pääsimme starttaamaan avoimia 110cm ratoja. Osalistuimme myös mm. hiihtoesteratsastuskilpailuihin, sekä kävimme vetämässä reellä hääajeluita.

Hienoin muistoni on varmasti vuodelta 2003, kun osalistuin Villivarsa-cuppiin, ja pääsimme finaaliin asti. Cajus pakkasi Köyhiksen isoon hevoskuljetusautoon, ajoi perään pienen henkilöauton, ajoi meidät Lahden takkulaan kisoihin, peruutti auton ulos, vilkutti, ajoi kotiin ja toivotti onnea.  Siinä teininä viettämässä viikonloppua hevoskuljetusautossa tuli opittua sitä sun tätä orin kanssa toimimisesta, sekä ylipäätänsä kilpailuelämästä. Nuo kokemukset on niin korvaamattomia, että ei ole semmoista rahamäärää millä vastaavia saisi hankittua. Päivääkään en vaihtaisi.

Ja syy miksi eksyin aiheesta Köyhikseen, on koska Miia on ensimmäisiä hevosia Köyhiksen jälkeen kenen selässä saan "sen fiiliksen". Varsinkin näin vahvalla pelkotaustalla kun minulla on, on aivan ihanaa huomata että sitten kun se hevonen kolahtaa kohdalle, se kolahtaa ja lujaa. Vaikka Grandonkin kohdalla minulla on jo kasvanut aika iso luottamus hevoseen, on se kuitenkin niin eri asia istua suomenhevosen selässä. 

Muutamia kuvia iltatalleilulta.

Kävin illalla vielä katsomassa hetken Miian koulutuntia vuokraajan kanssa, ja napsin hepoista valokuvia hieman heikkolaatuisella kännykkäkameralla.

Olavi Jättiläinen pusi kameran eteen jatkuvasti kun yritin saada kuvia varsasta, joten pakkohan siitäkin oli laittaa kuva ;)

 Hennan todella hieno Rex, joka poseerasi ammattilaisen elkein kameralle

"Hieman tästä kulmasta"

 "Ja vielä paremmalta poskelta"

 ...Ja sitten tämä varsinaisen valokuvauksen kukkanen, joka oli vahvasti erimieltä rakennekuvien otosta.

"aimääävai"

Nuorta ja vanhaa samaan iltaan.

Iltapäivällä kävin taas hieman katsastamassa Ilonan ja Edin menoa, ja vaihtamassa kuulumisia. Lähinnä mietittiin hevosen suoruutta ja suoristamista, sekä yleisesti oikean tasapainon ja tahdin löytämistä. Edi on siinä mielessä hyvin erikoinen hevonen, että liikettä ja kapasiteettia riittäisi jopa yli oman tarpeiden, mutta tasapaino ja tahti on todella hakusessa. Edi tykkäisi liikkua pohkeentakana leijaillen showravia kuin hidastetussa elokuvassa, hieman etupainoisena ja katsellen samalla maisemia. Itsellä on tämäntyyppisistä ja tällä liike- sekä hyppykapasiteetilla varustetuista hevosista enemmän kokemusta että ne ovat hankalampia kuumumisen ja säpäkkyyden johdosta, joten ratkaisujen etsiminen pilvilinnoissa elävän haaveilijan kanssa on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus.  Nuorimies on hulahtanut nyt myös yllättäen vielä tässä alkukesän aikana takakorkeaksi jo silmälläkin huomattavasti, joka vaikeuttaa myös hieman jo ennestään hukassa olevan tasapainon löytymistä. Ilona on kuitenkin itse kehittynyt aivan mielettömästi lyhyessä ajassa, ja ruvennut saamaan hyvää otetta Ediin, joten pienellä avustuksella ja kannustuksella maastakäsin hevonen liikkui lopuksi todella hyvin.

Ilta jatkui Stall Lillhammarin porukan kanssa avoimien ovien päivän suunnittelulla, sekä extempore iltaratsastuksella Villepelle vanhuksella. VP on jo reilu parikymppinen herrasmies, josta hohkaa viisaus ja rauhallisuus jo kauas. Omia mietteitä vanhan ja jo jäykän hevosen selässä olivat yhtenäisyys nuoren hevosen ratsastukseen; tärkeintä molemmissa taitaa olla suoruus ja kunnon veryttely. Kun itsekkin muistaisi aina verrytellä jokaisen hevosen rauhassa ja huolellisesti, ilman hosumista ja yliratsastamista. Helposti huomaan itsekin vaativani hevoselta helposti jo liikaa ja epäreilusti ennenkuin hevonen on kunnolla vertynyt ja ratsastettu suoraksi ja tahdikkaaksi. Saatiinkin Adan kanssa tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa katrillinäytös avoimille oville, saas nähdä lopputuloksen, ainoa minkä voin taata on että yleisöllä tulee ainakin olemaan hauskaa.. ;)


...jostain kun saisi vanhan videonauhurin joka huutaisi ekat 20min 3minuutin välein; Elä yliratsasta, jatka sitä kevyttäravia ja hevosen suoristamista ja veryttelyä. Puolen tunnin kohdalla voisi tulla sitten viimein se; Noniin, ota ohjat, rupea työskentelemään ja kokeile josko nyt toimisi?

Edgar

Kuvan (c) Wilma

Edi on Ilona Karppisen hieno nuorimies jolla saan myös mennä,  ja hevosen kehittyessä toivottavasti myös kilpailla. Edi on ikäänsä (7v) nähden todella raaka, ja hakeekin vasta perusasioiden kautta tasapainoa, tahtia ja oikeaa tapaa liikkua. Edillä on mielettömän hienot liikkeet, mutta välillä tuntuu että hän on kun norsu lasikaupassa, liikkumassa kropassa jota Edi ei oikein itsekään vielä tunne. 

Kaikille suureksi yllätykseksi tämä kouluhevosena markkinoitu ja ostettu hevonen onkin osottautunut estepuolella yllättävän suuren kapasiteetin omaavaksi ysilöksi, joka onkin jo nyt käynyt hyppäämässä jo 100cm luokkia taitavan nuoren ratsastajan kanssa, ja kotona menee mitä eteen laittaa. Tulevaisuus saakin näyttää missä luokissa tämä hevonen tavataan, tuntemattomaksi tuskin tämäkään hevonen kehityttyään jää..

Edin kehittymistä on myös rajoittanut satulaongelmat, sillä pikkumiehellä on yksi hankalimpia selkiä mitä omaan uraan on tullut nähtyä. Edi on kiertänyt jo Sirolat sekä muut ammattilaiset, ja varmasti satuloita on tullut kokeiltua useita kymmeiniä, ellei jo satoja, ja Ilonan rahapussin pahaksi onneksi osteltua jo useampia.