Ratsastus, milloin siitä tuli uskonto? Hieman omia ajatuksia vaan suollettuna paperille.

                           (Kuvassa komeilee jo edesmennyt Silwa, Marie Caseliuksen hieno pv tamma)

Näin vasta suhteellisen uransa alkupäässä olevana ratsastajana sekä opettajana(toivottavasti) tulee kokeiltua erilaisia ja erityylisiä valmentajia, poimien sieltä sun täältä niksejä ja täysin erilaisia näkökulmia tekemiseen. On tullut kokeiltua barefootteja, täysin pehmeää LH tyyliä, westerniä, kenttää, esteitä, saksalaista koulukuntaa, ja kaikkea laidasta laitaan. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää kyetä pitämään mieli avoinna ja ottaa vaikutteita myös joskus todella yllättävistä näkökulmista, vaikka ne ei aluksi tuntuisikaan täysin omalta. Jokaisen valmentajan ei tarvitse sopia jokaiselle ratsastajalle, eikä kukaan ole ikinä täysin absoluuttisesti oikeassa. On korvaamattoman tärkeä taito kuitenkin osata ottaa ne toimivat niksit ja jättää toimimattomat omaan arvoonsa, ja soveltaa niitä omaan ratsastukseen ja hevosen päivittäiseen käsittelyyn.

Mielestäni kuitenkin vanha hevosmiestaito pitäisi olla kaiken perusta, mutta harmillisesti tuntuu ettei se välttämättä niin enää ole. Uskon itse vielä nyt paljon parjattuun johtajuusteoriaan hevosten kanssa, ja siihen että hevonen tarvitsee ihmisestä lauman johtajan kyetäkseen toimimaan rennosti ja luottavaisesti ihmisen antamilla ohjeilla. En usko että hevosen kanssa voi olla "kaveri", ja neuvotella ja jutella lopputuloksesta. Perustan näkemykseni hevosten luontaiseen laumakäyttäytymiseen, sekä niin kutsuttuun nokkimisjärjestykseen laumassa. Ihmisen tulee kyetä puhumaan hevosen kieltä, ei pyrkiä opettamaan hevosta puhumaan ihmistä. Miten sitten reilu johtaja toimii laumassa alempiarvoistaan kohtaan? Hyvin yksinkertaisesti; alempi väistää ylempäänsä, ja ylempiarvoinen saa syödä ensin. Johtaja ilmoittaa vaarasta ja ilmoittaa millon on tarpeellista paeta. Reilu johtaja ei kuitenkaan epäreilusti turhaan mätki ja potki alempaansa, vaan pyytää vain väistämään tarpeen tullen. Mielestäni tämä näkemys on äärimmäisen yksinkertainen ja selkeä soveltaa myös päivittäiseen toimintaan hevosten kanssa; minä menen ensin ovista, ruokaan ei kosketa ennen kuin minä olen sen jättänyt, minun yli ei kävellä, ja minulla on oma tila toimia ilman että selässäni on 10 hevosen lauma törkkimässä. 

Sama ratsastuksessa. Vähemmän on enemmän. Mielestäni kaiken pitäisi perustua suoruuteen, tasapainoon, tahtiin ja tempoon, sekä ratsastettavaan tiehen. Kun nämä asiat on kunnossa, voi lähteä jo ratsastamaan. Nykyään tuntuu että hevosilta pyydetään uusien muoti-ilmiöiden ohella kovin monimutkaisia asioita ja ajatuksia ennen kuin perusasiat on hallussa. Kenen etu on saada hevonen siirtämään jalkaa askel kerrallaan ihmisen jalan mukana ennen kuin  hevonen ylipäätänsä väistää ihmistä?  Tai sovellettuna ratsastukseen; miksi pitää ruveta tekemään avo- ja sulkutaivutuksia ennen kuin hevosen saa edes liikkumaan suorana ja tahdikkaana? Onko se temppujen tekeminen kuitenkaan niin hienoa, että perusasioihin ei ole aikaa perehtyä ennen niitä?

Nykyään näkee todella paljon näitä eritavalla ajattelevia ja tekeviä harrastajia ja valmentajia, jotka uskovat niin vahvasti siihen omaan uuteen visioonsa, ettei muulle ajatukselle jää tilaa. Mielestäni jokainen saa harrastaa omalla tasollaan aivan miten tykkää, pääasia on että hevonen voi hyvin, ja mitä ikinä sitten päätätkään tehdä, tee se hyvin. Arvostan itse ihan samalla viivalla todella taitavaa western- ja kouluratsastajaa. Pääajatus näissä on kuitenkin sama, eikö? Saada hevonen toimimaan mahdollisimman kevyillä avuilla yhteistyössä ratsastajan kanssa, ei ratsastajaa vastaan. 

Vaikka kukaan ei ole Jumala, huomaan kuitenkin omissa ajatuksissani suurimmiksi vaikuttajiksi ehdottomasti Cajus Aminoffin, sekä Sini Hagelbergin, keneltä olen myös vuosien varrella oppinut paljon, välillä myös suhteellisen kovalla koululla ;) 

Loppuun vielä mielestäni aivan ihana youtube video. =)