maanantai 23. kesäkuuta 2014

Nuorta ja vanhaa samaan iltaan.


Iltapäivällä kävin taas hieman katsastamassa Ilonan ja Edin menoa, ja vaihtamassa kuulumisia. Lähinnä mietittiin hevosen suoruutta ja suoristamista, sekä yleisesti oikean tasapainon ja tahdin löytämistä. Edi on siinä mielessä hyvin erikoinen hevonen, että liikettä ja kapasiteettia riittäisi jopa yli oman tarpeiden, mutta tasapaino ja tahti on todella hakusessa. Edi tykkäisi liikkua pohkeentakana leijaillen showravia kuin hidastetussa elokuvassa, hieman etupainoisena ja katsellen samalla maisemia. Itsellä on tämäntyyppisistä ja tällä liike- sekä hyppykapasiteetilla varustetuista hevosista enemmän kokemusta että ne ovat hankalampia kuumumisen ja säpäkkyyden johdosta, joten ratkaisujen etsiminen pilvilinnoissa elävän haaveilijan kanssa on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus.  Nuorimies on hulahtanut nyt myös yllättäen vielä tässä alkukesän aikana takakorkeaksi jo silmälläkin huomattavasti, joka vaikeuttaa myös hieman jo ennestään hukassa olevan tasapainon löytymistä. Ilona on kuitenkin itse kehittynyt aivan mielettömästi lyhyessä ajassa, ja ruvennut saamaan hyvää otetta Ediin, joten pienellä avustuksella ja kannustuksella maastakäsin hevonen liikkui lopuksi todella hyvin.




Ilta jatkui Stall Lillhammarin porukan kanssa avoimien ovien päivän suunnittelulla, sekä extempore iltaratsastuksella Villepelle vanhuksella. VP on jo reilu parikymppinen herrasmies, josta hohkaa viisaus ja rauhallisuus jo kauas. Omia mietteitä vanhan ja jo jäykän hevosen selässä olivat yhtenäisyys nuoren hevosen ratsastukseen; tärkeintä molemmissa taitaa olla suoruus ja kunnon veryttely. Kun itsekkin muistaisi aina verrytellä jokaisen hevosen rauhassa ja huolellisesti, ilman hosumista ja yliratsastamista. Helposti huomaan itsekin vaativani hevoselta helposti jo liikaa ja epäreilusti ennenkuin hevonen on kunnolla vertynyt ja ratsastettu suoraksi ja tahdikkaaksi. Saatiinkin Adan kanssa tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa katrillinäytös avoimille oville, saas nähdä lopputuloksen, ainoa minkä voin taata on että yleisöllä tulee ainakin olemaan hauskaa.. ;)


...jostain kun saisi vanhan videonauhurin joka huutaisi ekat 20min 3minuutin välein; Elä yliratsasta, jatka sitä kevyttäravia ja hevosen suoristamista ja veryttelyä. Puolen tunnin kohdalla voisi tulla sitten viimein se; Noniin, ota ohjat, rupea työskentelemään ja kokeile josko nyt toimisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti